Uutinen Lahdesta | Ilotulite.org


Uutinen Lahdesta

Ilotulitteet syttyivät palamaan parkkipaikalla Lahdessa. Poliisi tutkii tapausta varomattomana käsittelynä.

Auton lavalla säilytetyt ilotulitteet syttyivät palamaan Lahdessa lauantaina alkuillasta. Vanhempi konstaapeli Marko Kousa Hämeen poliisilaitokselta sanoo, että palo saatiin sammutettua nopeasti.

Poliisin tullessa paikalle pelastuslaitoksen yksikkö oli jo ehtinyt sammuttaa lavalla olleen pienehkön tulipalon. Lava-auto sai palossa lieviä vaurioita, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kousan mukaan ilmoituksen kello kuuden tienoilla sattuneesta palosta teki ohikulkija.

– Siellä on ollut ilotulitekuorma autossa ja auto parkissa. Ilotulitteet ovat alkaneet kytemään ja palamaan lopulta, mutta mistään isosta tulipalosta ei ole ollut kyse. Muita autoja ei ollut lähellä, eli sellaista vaaraa siinä ei ollut, Kousa kuvailee tilannetta.

Kousa kertoo, että ilotulitteita kuskannut henkilö oli jättänyt auton Lahden keskustan lähettyvillä sijaitsevan taajama-alueen parkkipaikalle, jossa palo oli saanut alkunsa. Poliisin ei epäile, että palo olisi sytytetty tahallaan.

– Sitä vielä selvitellään, että miten se on lähtenyt liikkeelle. Mutta itsekseen se on siellä syttynyt.

Kousan mukaan ilotulitteet eivät kuuluneet yksityishenkilölle. Poliisin tämänhetkisten tietojen mukaan ilotulitelasti oli hankittu yrityksen järjestämää tapahtumaa varten.

– Ne oli yrityksen käyttöön hankittu. Sitä selvitetään nyt, että olivatko ilotulitteet laillisesti tämän henkilön hallussa, vai miten oli mahdollista, että hänellä oli tämmöisiä ilotulitteita, Kousa kommentoi.

Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeellä varomaton käsittely.

– Jos tällaisia vaarallisia aineita säilyttää tai käsittelee huolimattomasti, niin silloinhan puhutaan nimikkeestä varomaton käsittely, Kousa sanoo.
Patamiäs
Käyttäjä SUOMENMESTARI 2014
Info
0
Uutinen Lahdesta « : 27.11.2016 18:09:15 »

  • Poissa Poissa
Viestejä: 281
Käyttäjien äänet: +123
tallennettu
Sivuja: [1]   Siirry ylös
Ilmatykki
Käyttäjä
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #1 : 27.11.2016 19:15:46 »

  • Poissa Poissa
Viestejä: 869
Käyttäjien äänet: +238
tallennettu
Tässä taas kukkahattu tädeille uusi veruke mihin tarttua että sais tehtyä ilotulittamisesta taas askeleen hankalampaa. Toki on varmaan jokin erhe tapahtunut että näin on päässyt käymään.
Tabbage
Käyttäjä Iloinen tulittaja:)
Info
1
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #2 : 27.11.2016 19:51:12 »

  • mies
  • Poissa Poissa
"CEO"
Viestejä: 1839
Käyttäjien äänet: +682
Ikä: 21
tallennettu
Ei helvetti: "miten oli mahdollista, että hänellä oli tämmöisiä ilotulitteita, Kousa kommentoi."

Linkki uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004883692.html?ref=rss
Denver
Käyttäjä
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #3 : 27.11.2016 22:02:07 »

  • Poissa Poissa
Viestejä: 734
Käyttäjien äänet: +274
tallennettu
Miten ilotulitteet voi syttyä itsestään? Tuossa uutisessa viitattiin vähän siihen. Ei kai ne nyt itsestään syty.
Always look on the brightside of the life...
MSC
Käyttäjä
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #4 : 27.11.2016 22:09:29 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1008
Käyttäjien äänet: +301
Ikä: 36
tallennettu
Ei ne oikein muuten jos ei olla tehty sitä virhettä että on samassa kuormassa sellaisia aineita jotka syttyy toisten vak aineiden vaikutuksesta itsekseen.

Mutta en jaksa uskoa että mikäli kyseessä on jonkin ilotulitefirman tulitteet että näin olisi toimittu tuon kuorman kanssa.
rontti
Käyttäjä Why is the rum gone? -Cause i drank it all
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #5 : 27.11.2016 22:46:22 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 479
Käyttäjien äänet: +592
Ikä: 32
tallennettu
Senpä takia tuota varmaan tutkitaan, jotta saadaan selvyys mitä on tapahtunut. Kyllä välillä tän forumin porukat on ihan yhtä pahoja kuin ns. kukkahatut. Toki monesti tulitteisiin liittyvissä uutisissa asiat ovat ihan päin honkia, mutta faktahan on, että suurinta osaa eivät tulitteet, tulitteisiin liittyvät lait yms. kiinnosta pätkän vertaa.
kuke
Vieras
Info
5
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #6 : 27.11.2016 22:51:54 »

Viestejä:
Käyttäjien äänet:
tallennettu
Miks mulla tuli uutista lukiessa ekana mieleen että siellä on kytenyt ja palanut näytöksessä jo ammutut tuotteiden hylsyt. Jotenkin vaan luulis että uutinen olis ollut paljon raflaavampi jos siellä olis oikeasti paukkunut, ja jälki ollut huomattavasti tuhoisampaa mm.tuolle autolle .
Väiski
Käyttäjä Virtuaali-Ilotulituksen Suomen-Mestari 2014, 2015, 2016
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #7 : 27.11.2016 22:57:03 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1488
Käyttäjien äänet: +813
Ikä: 21
tallennettu
Jep, kuken kanssa samoilla linjoilla että kytemiseltä kuulostaa. Ja myöskin tosta jää juuri sellainen maku suuhun että ammattikamaa ollut. Mut pitää muistaa että taas on media-suodatin meillä, ei voi olla mitenkään varma miten homma oikeasti oli.
Tilaa ilotulitusnäytös  Pyroten Oy

Yhteydenottotavat: Yv, puh 044 578 9388 (soitto, tekstiviesti, WhatsApp), mail pelkonen10@gmail.com

Pyroten Oy Facebook: www.facebook.com/Pyroten

Esimerkkinäytös:
https://www.youtube.com/watch?v=JR3-Xn_dHMs&t=
Black Hand
Käyttäjä Pyrotekniikka - Paras tekniikka
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #8 : 27.11.2016 22:58:29 »

  • mies
  • Poissa Poissa
"Embrace your Destiny!!"
Viestejä: 1756
Käyttäjien äänet: +775
Ikä: 27
tallennettu
Miks mulla tuli uutista lukiessa ekana mieleen että siellä on kytenyt ja palanut näytöksessä jo ammutut tuotteiden hylsyt. Jotenkin vaan luulis että uutinen olis ollut paljon raflaavampi jos siellä olis oikeasti paukkunut, ja jälki ollut huomattavasti tuhoisampaa mm.tuolle autolle .
Ite kans mietin samaa, että ammutut hylsyt on jätetty autoon ja syttynyt palamaan. Oiskaitse autokin jo ottanut osumaa jos ampumattomat paukut olisi lähtenyt tulille.
THIS IS OUR DAY, COMRADES!
Timba79
Käyttäjä Vastaava Ampuja - Suomen Pyrotekniikka Ay
Info
1
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #9 : 22.12.2016 14:51:30 »

  • WWW
  • Poissa Poissa
"Vastaava Ampuja - Suomen Pyrotekniikka Ay"
Viestejä: 561
Käyttäjien äänet: +438
tallennettu
Yhdyn edellisiin ja mieleen tuli tuota lukiessa sama, eli jo ammutut hylsyt jääneet kytemään. Jos siellä olisi ollut kuorma ammattitulitteita, niin olisi tullut nopea holtiton ilotulitus.

Toinen vaihtoehto on että joku tahallaan sytyttänyt ja palanut on vain pahvia ja saatu sammutettua ajoissa.

Ja itsekseen eivät kyllä syty, eli kyllä joku ne on sytyttänyt jos ei ammutuista hylsyistä ole kyse.

Jokainen kuluttajatuotteita enempi ampunut varmasti törmännyt siihen että tuote voi kyteä pitkänkin ajan ja joskus syttyä palamaan ihan liekein. Eli aina syytä tämä tarkistaa ennenkuin laittaa ammuttuja roska-astiaan.
Ilotulitusnäytökset ympäri Suomen ympäri vuoden.

http://ilotulitusnaytokset.fi/ilotulitusblogi/
Denver
Käyttäjä
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #10 : 22.12.2016 15:30:26 »

  • Poissa Poissa
Viestejä: 734
Käyttäjien äänet: +274
tallennettu
Yhdyn edellisiin ja mieleen tuli tuota lukiessa sama, eli jo ammutut hylsyt jääneet kytemään. Jos siellä olisi ollut kuorma ammattitulitteita, niin olisi tullut nopea holtiton ilotulitus.

Toinen vaihtoehto on että joku tahallaan sytyttänyt ja palanut on vain pahvia ja saatu sammutettua ajoissa.

Ja itsekseen eivät kyllä syty, eli kyllä joku ne on sytyttänyt jos ei ammutuista hylsyistä ole kyse.

Jokainen kuluttajatuotteita enempi ampunut varmasti törmännyt siihen että tuote voi kyteä pitkänkin ajan ja joskus syttyä palamaan ihan liekein. Eli aina syytä tämä tarkistaa ennenkuin laittaa ammuttuja roska-astiaan.
Joo ja tätä minäkin mietin. Siinäkin saa olla huolellinen, ettei laita jo ammuttuja tulitteita ampumattomien sekaan. Siinä voi käydä aika äkkiä paha virhe jos ampuu osan tulitteista ja jättää osan vielä ampumatta ja sitten vie sen ammutun tulitteen niiden ampumattomien kanssa vaikka samassa muovipussissa pois. Tämmöinen tilannehan voi tulla eteen jos vaikka lähistöllä ei ole roskista niin sen takia joutuu viemään ne ammutut tulitteet vaikka autossa oman kodin roskikseen ja sitten laittaa ne sinne ampumattomien sekaan.
Always look on the brightside of the life...
Timba79
Käyttäjä Vastaava Ampuja - Suomen Pyrotekniikka Ay
Info
0
Vs: Uutinen Lahdesta « Vastaus #11 : 22.12.2016 17:41:09 »

  • WWW
  • Poissa Poissa
"Vastaava Ampuja - Suomen Pyrotekniikka Ay"
Viestejä: 561
Käyttäjien äänet: +438
tallennettu

Ja jos on epävarma niin paljaalla kädellä kokeillen selviää. Jos se puolen tunnin kuluttua ampumisesta on pinnaltaan kylmä niin ei kyde ja jos yhtään lämmin niin kytee. Näkyvää savua ei välttämättä tule tai sitä ei pimeässä huomaa.
Ilotulitusnäytökset ympäri Suomen ympäri vuoden.

http://ilotulitusnaytokset.fi/ilotulitusblogi/
Sivuja: [1]   Siirry ylös
Rekisteröityneenä käyttäjänä voit osallistua keskusteluun. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy!


 
Ilotulite.org jatkaa suomalaisen ilotuliteyhteisön perinnettä. Lue lisää...

Hae sivustolta


Tarkempi haku...