Sesonki 2013 on käsillä | Ilotulite.org


Sesonki 2013 on käsillä

Ilotuliteharrastajien vuoden kohokohta, uusivuosi, on taas aivan nurkan takana. Odotamme jo kieli pitkällä mitä uutta ja ihmeellistä ilotulitteiden jälleenmyyjät ovat lompakkojemme kauhuksi tänä vuonna maahan tuoneet.

Jo tässä vaiheessa on kuulunut hieman huonompia uutisia Lidlin suunnalta. Kauppaketju ei tämänhetkisen tiedon mukaan tulevassa sesongissa myy enää ilotulitteita. Merkittävällä myymälämäärällään tämä vaikuttanee melko monen foorumilaisenkin ostoslistasuunnitelmiin. Ohessa lainaus foorumimme käyttäjän Lidlin johdolta saamasta sähköpostista hänen lähestyttyään yritystä aiheesta:

Lainaus
Arvoisa Herra X,

Kiitämme palautteestanne. Ilotulitteet on poistettu kokonaan joulun ajan valikoimastamme. Pahoittelemme asiasta Teille aiheutunutta mielipahaa.

Toivotamme Teille kuitenkin mukavaa uuden vuoden odotusta!


Ystävällisin terveisin

Asiakaspalvelu
Lidl Suomi Ky

Positiivisia uutisia sen sijaan on luvassa Oulun seudulla asuville. Monena vuonna foorumilla ja irc-kanavalla on kuultu toiveita siitä, että Rakettikeiun tulisi laajentaa tarjontaansa myös pohjoisempaan suuntaan. Tänä vuonna toive viimein toteutuu ja Keiu iskee Ouluun kolmen myyntipisteen voimin. Harrastajan kannaltahan se on vain loistava asia, että tarjonta laajenee.

Tässä vaiheessa on myös hyvä muistaa, että jos saatte käsiinne hyvissä ajoin jonkin iltulitemainoksen, kannattaa ennen foorumille lataamista selvittää, milloin se on julkaisuvapaa. Parina viime vuonna liian aikaisin julkaistuja mainoksia on jouduttu poistamaan foorumilta. Mainos on luonnollisesti julkaisuvapaa silloin kun se kolahtaa normaalisti postilaatikosta tai se on saatavissa myymälästä. Tämä koskeekin lähinnä mainosten jakajia tai muita henkilöitä, jotka saavat niitä käsiinsä normaalia aiemmin.

Uusien käyttäjien kannattaa tutustua foorumin sääntöihin huolella, ja vanhojen käyttäjien kannattaa kerrata niitä, näin vältytään monelta mielipahalta.

Hyvää sesongin odotusta kaikille käyttäjille!
kuke
Vieras
Info
23
Sesonki 2013 on käsillä « : 27.11.2013 22:51:19 »

Viestejä:
Käyttäjien äänet:
tallennettu
Sivuja: [1]   Siirry ylös
gagu1234
Käyttäjä
Info
1
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #1 : 30.11.2013 18:24:27 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 23
Käyttäjien äänet: +10
Ikä: 20
tallennettu
Hyvää joulua klubilaisille ja hyvää seisongin odotusta.
« Viimeksi muokattu: 02.12.2013 07:19:00 (gagu1234) »
rakettiallu
Käyttäjä Taivaanrannan maalari
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #2 : 01.12.2013 17:11:16 »

  • mies
  • Poissa Poissa
"Ei oo riemulla rajaa kun Volvolla ajaa."
Viestejä: 388
Käyttäjien äänet: +61
tallennettu
Varsin harmillista ettei Lidlistä saa enään ilotulitteita, mutta eipä sillä mitään väliä kun nyt saa Keiun tuotteita Oulustakin! :D
ilmapommihullu
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #3 : 01.12.2013 21:56:23 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 124
Käyttäjien äänet: +11
Ikä: 22
tallennettu
Voi harmi aioin ostaa juuri tänävuonna lidlistä kaskadbombeja ja jonkun 1kg padan ): nyt joudun ehkä ostamaan muualta.
MSC
Käyttäjä
Info
1
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #4 : 01.12.2013 22:02:07 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1008
Käyttäjien äänet: +301
Ikä: 36
tallennettu
Royal partyn tuotteitahan on saatavilla muista myyntipaikoista tässä sesongissa. Eiköhän siellä ole sitten noita patojakin myös olemassa. :)
pansukki
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #5 : 01.12.2013 22:06:28 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 164
Käyttäjien äänet: +27
Ikä: 20
tallennettu
Volvoo
Käyttäjä Entinen Skiidoilija
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #6 : 01.12.2013 22:06:42 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1380
Käyttäjien äänet: +362
tallennettu
Royal partyn tuotteitahan on saatavilla muista myyntipaikoista tässä sesongissa. Eiköhän siellä ole sitten noita patojakin myös olemassa. :)
Jaahas, onkohan lie kuopiossa?
TULITTEET 2015 *1000e+*: http://www.ilotulite.net/index.php?topic=18247.msg324377#msg324377
Käykää kahtelee ;)
MSC
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #7 : 01.12.2013 22:09:21 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1008
Käyttäjien äänet: +301
Ikä: 36
tallennettu
Eikös se tuo megaraketti oo niitä valikoimissaan pitänyt? Ainakin siinä mainoksessa 2012 sesongissa näkyy olevan. Eihän noista vielä muista tiedä ennen kun mainokset ovat tulleet.
gagu1234
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #8 : 02.12.2013 07:11:05 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 23
Käyttäjien äänet: +10
Ikä: 20
tallennettu
Nyt harmittaa lidlin ostoslista valmiina ja olen niin suunnitellut tätä. Mutta kiitos tiedosta kuke
ilmapommihullu
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #9 : 02.12.2013 16:55:33 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 124
Käyttäjien äänet: +11
Ikä: 22
tallennettu
Royal partyn tuotteitahan on saatavilla muista myyntipaikoista tässä sesongissa. Eiköhän siellä ole sitten noita patojakin myös olemassa. :)
no ne on kalliimpia kun esim. kaskadit on 12€ ainoossa muussa myyntipisteessä.
muuten olisko jotaa ehotuksii padan tilalle joku max 40€?
MSC
Käyttäjä
Info
1
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #10 : 02.12.2013 17:22:49 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1008
Käyttäjien äänet: +301
Ikä: 36
tallennettu
Niinhän ne on. :/ Lidlissä oli kyllä hintataso ehkä jopa liian alhainen. Siihen kai se ilotulitemyynti kaatui osittain. Harmi homma kun lopettivat. Tai sitten se vaan tuntuu kalliilta verrattuna siihen millä hinnalla Lidl möi. Ehkä nyt ollaan siinä todellisessa hinnassa mitä olisi jo alusta asti ollut mikäli olisivat olleet jossai muualla kaupan.
Zarno
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #11 : 04.12.2013 16:47:58 »

  • mies
  • Poissa Poissa
"Nauti elämästä nyt äläkä kohta!"
Viestejä: 1625
Käyttäjien äänet: +110
Ikä: 29
tallennettu
Tulisiko keiullekkin Royal partya?. Näkyy keiun verkkokaupassa olevan ainakin Suomen Leijona Royalilta.
« Viimeksi muokattu: 04.12.2013 17:46:47 (Zarno) »
Rich
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #12 : 04.12.2013 16:56:34 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 279
Käyttäjien äänet: +43
Ikä: 22
tallennettu
Luulisi Royal Partyn hankkivan uusia yhteistyökumppaneita, kun tuotteille ostajia löytyisi ympäri maata, mutta Lidlin lopetettua rakettimyynti niin myyntipaikkoja on aikas vähän.
I don't suffer from insanity... I enjoy every minute of it!
--------------------------
kuke
Vieras
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #13 : 04.12.2013 19:49:44 »

Viestejä:
Käyttäjien äänet:
tallennettu
Tulisiko keiullekkin Royal partya?. Näkyy keiun verkkokaupassa olevan ainakin Suomen Leijona Royalilta.

Nuo Suomenleijonat ovat jäänteitä viime sesongista kun honkongeihin ei riittänyt oma tavara. Ei ole tulossa muuta royal partya.
BadWolf
Käyttäjä
Info
0
Vs: Sesonki 2013 on käsillä « Vastaus #14 : 07.12.2013 01:42:20 »

  • mies
  • Poissa Poissa
Viestejä: 1
Käyttäjien äänet: 0
Ikä: 37
tallennettu
loppunee tän jätkän ilotulitukset tuohon.
Sivuja: [1]   Siirry ylös
Rekisteröityneenä käyttäjänä voit osallistua keskusteluun. Ole hyvä ja kirjaudu sisään tai rekisteröidy!


 
Ilotulite.org jatkaa suomalaisen ilotuliteyhteisön perinnettä. Lue lisää...

Hae sivustolta


Tarkempi haku...